Luukku 4

Olen taittanut suomenhevosen selässä monia metsäpolkuja ristiin rastiin. Ei meillä ollut satuloita eikä suitsia, sen kun hyppäsimme selkään, tartuimme harjaan ja annoimme pohkeita. Vain kerran nuoruudessani kävi niin, että metsässä kulkeva hirvi pelästytti hevosen. Juuri silloin minä olin vaipunut unelmiini. Tipahdin selästä ja löin jalkani terävään kiveen.

Sääreeni tuli haava. Hevonen lähti matkoihinsa. Sadattelin hevosta ensin, mutta pian ymmärsin, että se lähti hakeman apua. Isä ratsasti pian saman hevosen selässä luokseni.

Haava oli syvä. Ajateltiin kuitenkin, että siinä se parantuisi ajan kanssa. Sattui vain olemaan paha mätäkuu, ja haava tulehtui. Lääkäri määräsi minulle penisilliiniä eli kansankielellä antibioottikuurin.

Penisilliinillä on pitkät perinteet. Minä tykkään ajatella, että se löytyi vähän kuin vahingossa. Kävi niin, että yksi ranskalainen jatko-opiskelija vuonna 1896 huomasi, kuinka Enicilliumglaucum-home esti Escherichia coli-bakteeria kasvamasta. Siitä sai alkuunsa lääkkeen kehitystyö, vaikka tarvittiin vielä monta muuta tutkijaa huhkimaan, jotta nykypäivän antibiootti syntyi.

icon_02
Jaa tämä artikkeli

Haluatko kuulla ajankohtaisista tarjouksista ja bioalan uutuuksista?

Tilaa City-Lab uutiskirje