Katse kohti horisonttia

Tämä on City-Labin historian ensimmäinen blogikirjoitus. Syksyllä on tarkoitus paneutua meidän näköisesti tieteellisiin tarinoihin ja tekniikoihin, mutta näin kesän kynnyksellä voinemme jokainen tehdä pienimuotoisen tilinpäätöksen kuluneesta keväästä.

Mistä Sinä tulet muistamaan kevään 2020? Helposti tulisi synkisteltyä ja listattua epätoivon, pelon, pettymyksen tai surun hetkellä syntyneitä tunteita, jotka nekin ovat ihan aitoja. Mitä jos kuitenkin muistaisimme tämän kevään jostakin ihan muusta. Mitä hyvää ja kaunista tämä kevät toi Sinulle tullessaan?

Juuri kesälomani kynnyksellä päätin kiteyttää oman kevääni pieneen, mutta vahvaan sanaan toivo. Hope on jotenkin kulunut sana. Mutta, ihan suomalaisittain toivo taas on vaatimattoman kaunis ja kiireetön. Se on usko paremmasta. Se sisältää kiitollisuutta ja kunnioitusta. Toivo voi syntyä yksin, mutta sitä ylläpidetään yhdessä. Toivo on avoin kaikelle mahdolliselle. Elämää ylläpitävä tunne. Toivo ei märehdi menneissä, vaan katsoo kohti horisonttia.

Kun yhtenä huhtikuisena lauantaina sain puhelun, että erästä kemikaalia tarvittaisiin nyt heti ja paljon koronatestauskitin tuotantoon, epätoivo tutkimusmaailman sulkeutumisesta vaihtui toivoon. Tutkimus ei näytä koskaan pysähtyvän, ei edes nyt kesällä. Jos tutkimusta ei olisi, ei olisi myöskään toivoa. Olenkin kaksin verroin iloisempi tämän viikon lukuisista apurahauutisista. Suomalainen tutkimus tarvitsee ja toivottavasti myös tämän kevään jälkeen saa ansaitsemaansa tukea. On mahtavaa saada olla osana tätä tutkimusarkea.

Meidän uutiskirjeiden kuvat ovat lähes poikkeuksetta luontokuvia. Miten luonto liittyy City-Labiin? Tai, ylipäätänsä laboratorioalaan, jolla toimimme? Kaikki, jotka minut tuntevat, tietävät ainutlaatuisen suhteeni luontoon. Mutta ensimmäistä kertaa moneen vuoteen ehdin tarkkailemaan luontoa kiireettömästi vasta tänä keväänä, kun olin kolme kuukautta karanteenissa kotona. Keväinen luonto jos mikä kuvastaa juuri toivoa. Karun talven jälkeen se pienin, vaatimattomin ja hitain askelin kurkottaa kohti valoa. Ei ole vain yksi kasvi tai eliö, vaan kaikki ne yhdessä. Jokainen uusi väri ja liverrys on merkki elämästä. Voi miten paljon voimaa luontoon ja toivoon saakaan mahdutettua.

Se on siis se sama toivo, mikä luonnosta kumpuaa, joka elää myös arjessamme mukana. Se ei katso alaa, eikä aikaa. Se toivo näkyy myös City-Labin arjessa, kuvina ja tekoina.

Toivon tapaavani teidät taas pian!

Hyvää juhannusta ja aurinkoista kesää toivottaen,

Sanna