Unelmien työpäivä

05-10-2020

Unelmien työpäivä tapahtuman pääpäivä oli 2.10.2020. Unelmien työpäivän määritteleminen voi olla vaikeaa, koska se on hyvin henkilökohtainen kokemus. Meillä on toimipisteitä useammalla paikkakunnalla eivätkä kaikki kollegat pysty näkemään toisiaan läheskään riittävän useasti. Kuitenkin me teemme jatkuvasti yhteistyötä. Kiireisessä arjessa unohtuu kuitenkin helposti antaa kehuja kollegalle. Etätyön lisäännyttyä on tämä asia varmasti konkretisoitunut myös muissa työpaikoissa. Lähdimme siis toteuttamaan unelmien työpäivä otsikolla ” Kehu kollegaa kello kahden kahvitauolla”.

Harva meistä voi vastustaa saatua kehua. Olemme itseasiassa persoja niille, vaikka se saisi meidät hiukan vaivaantuneeksi. Netissä on mainio työkalu nimeltään Mentimeter (www.mentimeter.com). Tässä oli mahdollista tehdä kysely, jonka lopputuloksena oli ns. sanapilvi. Kollegat pystyivät kehumaan toisiaan anonyymisti. Kehut tallentuivat palveluun ja muodostivat annettujen kehujen määrän perusteella kuvan, josta näkyy millaisia, olemme toistemme mielestä.

Sokeudumme helposti omaan tekemiseemme, niin hyvässä, kuin pahassa. Tämä ”kehu kollegaa”-kampanja oli hyvä muistutus siitä, millaisia olemme omassa arjessamme. Sisäpiirin kertomana olemme siis erityisesti huumorintajuisia, reippaita, hauskoja, iloisia, asiantuntevia, asiakaspalveluhenkisiä jne. Ehkä hauskin kehuista on ”zany”, joka herätti ainakin allekirjoittaneen mielenkiinnon. Kannattaa kurkata mitä tämä tarkoittaa. Kun siis tulet asioimaan liikkeeseemme tapaat sanapilven mukaisia henkilöitä. Itse ainakin tykkäisin asioida tällaisessa paikassa.

Toteutettiinko teidän työpaikallanne unelmien työpäivää? Jos toteutettiin, niin olisi kiva kuulla miten.

Jaa tämä artikkeli

Tilaa lähimmän City-Lab -toimipisteesi uutiskirje ja saat aina ajantasaiset tiedot bioalan uutuuksista.